Eilen onnistuin vihdoin toteuttamaan uhkaukseni. Me saadaan siis töissä sponsoreilta joka viikko uudet mainos t-paidat pidettäväksi. Mie ajattelin, että vaikka niitä tuskin käytän kuin yöpaitana voisin keksiä niihin jotain kivaa kangasväreillä, ihan vaikka ajankuluksi ja koska maalaaminen on mukavaa ja paidoissa kun oli toinen puoli aivan tyhjä. Tässä eilisen työn tulos:

721164.jpg

Rupesin tota väsäämään yö myöhään. Kenties jonain muuna kellonaikana olisi tullut parempaa jälkeä. No kuten sanoin, tekeminen oli mukavaa ja hyvää ilta viihdettä kun ei meinannut millään nukuttaa.

Sain eilen myös topin miehustaa edistettyä, mutta tuskaisen hitaasti se edistyy ainakin näin kärsimättömän ihmisen kuin minä mieleen. Onneksi helppoa tehdä niin samalla pystyy erittäin hyvin tuijottamaan  kesän erittäin huonoa tv-ohjalma tarjontaa.

Nyt sitten tästä pitäs suihkun ja meikkauksen (Ois hyvä, jos asikaspalvelija näyttäisi edes joltain etäisesti ihmistä muistuttavalta) jälkeen suunata töihin. Illalla ysin aikaan pääseen vasta kotiin. Onneksi huomenna aamuvuoro niin pääsee aikasin kotiin. Pushuttiin myös, jos mentäisiin sään salliessa eväsretkeilemään kavereiden kanssa. :)

Mukavaa päivänjatkoa meille kaikille!