No nii, nyt on taas päästy työn makuun. Onneksi tänään ihmiset olivat (vielä) jossain muualla kuin kaupassa! Loppuviikosta on turha toivoa samaa Juhannuksen takia. Olen myös hiukka miettinyt työpaikan vaihtoa. Vaikka duunikaverit on kivoja, ei pomoista voi välttämättä sanoa samaa. Joskus tuntuu kuin tuolla voisi hengittääkkin väärin..

Päivää piristi myös huomattavasta, kun posti kantoi kotiini paketin, joka oli palkinto arvonnasta Taijan/Tiutiun blogista :)

 

Mukana oli ihania muistikirjoja kahta eri kokoa (ne tulevat tarpeeseen, hyviä kantaa mukana kaikenlaisia ihmeellisiä muistiinpanoja varten), ihana kissa kortti ja kassinkahvat! KIITOS!
Äitini ei tosin kiitä ehkä yhtä paljoa, mutta eipä tuo haittane!.. Mun on PAKKO tehdä yksi kassi lisää.. Enhän mä sille mitään voi, että postista tipahtelee tarvikkeita siihen ;) Sitä paitsi olishan suurta tuhlausta jättää nuo kaappiin lojumaan!

Itse piristin itseäni lankaostoksilla. Mukaan tarttui kasa Tennesseetä, kun olivat Anttilassa hiukan alennuksessa.



En vielä ole päättänyt tasan tarkkaan, millaiseksi "luomukseksi" nuo muuttuvat, mutta pientä ideaa on jo. Lisäksi olen myös miettinyt aikaisemmin toiselta Taijalta saamieni Lollipoppien kohtaloa, mutta ehkä näistä kaikista enemmän kun saan jotain tehtyä. Tänään tuskin pysyy enää koukut ja kutimet kädessä kun väsyttää sen verran, mutta huomenna on vapaata. Lupasin pari kaveria nähdä, kun olen joutunut heitä hiukan laiminlyömään, mutta katsotaan sitten mihin vuorokauden tunnit riittävät.

Sitten kilpailusta! Siihen on tullut tosi mukavasti vastauksia. Yllätyin todella, että 2000 meni rikki jo eilen. Katselen tässä pari päivää tuleeko vielä mukaan ihmisiä, jos ei niin suoritan arvonnan kenties vähän aikaisemmin jo, mutta tuonkin aika näyttää. Onnekas 2000 kävijä oli siis Orvokki! :)

Eilen tuli hiukka ikävä koulua sekä varsinkin ihmisiä siellä ja tänään tuntui tosi oudolta ajaa bussilla siitä ohi. Olinhan siellä sentään 6 kokonaista vuotta ensin yläasteella ja sitten lukiossa. Kokenut siellä kaiken maailman juhlien järjestelyt, kehittävät ja vähemmän kehittävät keskustelut niin kavereiden kun opettajienkin kanssa, naurua, itkua, onnistumisen ja epäonnistumisen tunteita, nähnyt kuinka ihmiset on kasvanu (varsinkin he ketkä olivat samalla yläasteellakin mun kanssa) ja itsekkin ehkä kasvanut mukana? Toivon ja haluan uskoa, että ne AIVAN tärkeimmät asiat ja ihmiset pysyvät tulevaisuudessakin osana mun elämää. Kai se menee niin, miten on tarkotuskin ja yleensä liialla ajattelulla voi pilata juttuja. Mua ei tosin muistot ole koskaan oikein lämmittäny, Katon mielummin eteen kuin taakse. Jännä miten entinen "pakkopulla" tuli heti kiinnostaviks, kun ei pääse sinne. Oi. Varsinkin joillekkin tietyille historian, äikän ja kuviksen kursseille voisin mennä!

Muuten tuo YO touhu tuntuu aika kaukaiseltakin. Se päivä meni tosi nopeasti ohi, vaikka olikin yksi parhaista. Ajatus, että syksyllä ei mene mihinkään kouluun on samaan aikaan hiukan pelottava ja helpottava. Senkään kanssa tosiaan en jaksa stressata. Jos istun 10 vuoden päästä vielä tuolla kaupan kassalla tekemättä muuta niin tulkaa joku todellakin hakemaan mut pois!

Nyt menee semmoseksi liirun laarumiksi, että lopettelen!
AURINKOA VIIKONALKUUN!

PS: Mulla tulee aina kun istun bussissa yksin varsinkin ikkunanvieressä, ihan ihme ajatuksia mieleen. Jähmetyn vaan tuijottamaan sitä tietä :D